Korona-epidemia vaikutti merkittävästi myös autourheilukilpailujen järjestämiseen vuonna 2020. Alkuvuodesta kun vielä lämpimät ilmat vaikeuttivat talvikilpailujen järjestämistä, kausi oli täynnä kilpailujen siirtelyjä ja peruutuksia. Ihan toimettomana ei korsuracingin kuskien kuitenkaan tarvinnut olla.
Crosskart-kuskit pääsivät tositoimiin helmikuun alussa Joensuussa talvisarjan ensimmäisessä osakilpailussa. Tämän jälkeen peruttiin sekä Siikajoen, että Raahen osakilpailut kehnojen sääolosuhteiden vuoksi. Raahen kaksipäiväinen tapahtuma kuitenkin lopulta järjestettiin 7.-8.3. Lauantaina ajettiin talvisarjan toinen osakilpailu Kiilun moottoriradalla. Peppi Keski-Korsu oli luokkansa kuudes ja Pinja Keski-Korsu luokkansa viides. Sunnuntaina oli vuorossa kolmas ja viimeinen osakilpailu niin ikään Kiilussa, mutta rata toiseen suuntaan ajettuna. Peppi ehti 85cc-luokassa kahdeksanneksi ja Pinja 125cc-luokassa kolmanneksi.
Peppi sijoittui talvisarjan yhteispisteissä 85cc-luokassa seitsemänneksi ja Pinja 125cc-luokassa viidenneksi. Mini-luokassa Justus Häkkinen piti myös hyvää vauhtia.
Kesäkauden kisat enimmäkseen peruttiin Korona-rajoitusten vuoksi. Oulun OuluZonen radalla päästiin kuitenkin kisaamaan elokuun toisena viikonloppuna. Tiimin kuskit olivat hienosti mukana kärkitaistelussa. Peppi oli lopulta 85cc-luokan toinen ja Pinja 125cc-luokan kolmas.
Porissa kansallisen rallicross-kisan yhteydessä 23.8. kisasivat myös crosskartit. Peppi voitti melkein kaikki lähtönsä ja starttasi fiinaaliin paalulta. Pieni harmittava virhe finaalin lisälenkillä maksoi aikaa ja hän ajoi maaliin viidentenä. Pinja kaahasi 125cc-luokassa hienosti kolmanneksi. Justus Häkkinen oli myös hyvässä vauhdissa Mini-luokassa.
Pinja debytoi jokkisessa elokuussa Pieksämäellä. Elo- ja syyskuun aikana hän ehti ajaa useamman jokkiskisan ja Karvian JM:ssä selviytyi jo semi-voiton ansiosta A-finaaliin. Kilpakumppani törmäsi finaalissa perään ja vauhti hyytyi. Sijoitus oli lopulta viides.
Pekka ajoi puolestaan syyskuussa EVK-Liiga-kisassa Joensuussa. Hän oli mukana Rajala Motorsport -tiimissä, joka sijoittui kolmanneksi.