Kauden 2014 uutiset


Kausi 2014 paketissa | 30.11.2014

Pekka Keski-Korsu piti kaudella 2014 välivuoden rallicrossin SM-sarjasta. Sen sijaan hän ajoi pitkästä aikaa takavetoisella Ford Escortilla muutamia rallisprint-kilpailuja. Kesään mahtui myös jokamiesluokkaa.

Kesäkuun alussa ajetussa Rovaniemen asfalttisprintissä Pekka oli hyvässä vauhdissa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen hän oli hienosti yleiskilpailun neljäntenä ainoastaan vajaat kolme sekuntia pohja-ajasta. Toisella kierroksella hän joutui päästämään yleiskilpailussa kaksi kilpakumppania ohitse. Omassa luokassaan hän oli kolmas. Annika Keski-Korsu oli naisten sarjassa nopeimpana kaksivetokuskina toinen.

Future-Cup:in osakilpailuissa Pudasjärven Iso-Syötteellä vauhtia ylämäkeen hidasti auton moottori, josta puuttui paras puhti. Ensimmäisessä kisassa Pekka sijoittui luokassaan 11:sta. Toisena päivänä hän oli 13:sta. Annika sijoittui naisten sarjassa neljänneksi ja viidenneksi. Tämän jälkeen Escorttia päivitettiin Volvon moottorilla ja tehot nousivat selvästi. Oulun Future-cup kisoissa vauhti olikin selvästi parempaa ja Pekka ajoi kilpailijamäärältään suurimmassa luokassa sijat 6. ja 8. Annikalle puolestaan kirjattiin naisten sarjasta kaksi nelostilaa.

Elokuun puolessa välissä Parkanon SM-rallisprintissä Pekka laittoi hyvin kampoihin rallisprintin SM-sarjan kärkikuskeille. Hän sijoittui luokassaan neljänneksi jääden voittajasta kaksivetoluokan Suomen mestarista Jukka Vähämäestä ainoastaan 1,07 sekuntia. Parkanon kisassa ajoi muutaman vuoden tauon jälkeen myös Risto Keski-Korsu. Hän sijoittui seniori-luokassa 11:sta. Pekka ehti kisata kesän aikana myös jokamiesluokkaan. Hänen kipparoima ”Power Oil Team”-joukkue otti SM-hopeaa jokkis-liigassa.

Ensi kaudella Pekka nähtäneen jälleen mukana rallicrossin SM-sarjassa. Lisäksi hän todennäköisesti ajaa myös muutamia lähiseudun rallisprinttejä.

Vastoinkäymiset jatkuivat Suopunki-rallissa | 25.3.2014

Epäonnekas rallin talvikausi päättyi Pekan osalta Suopunki-rallin keskeytykseen. Lauantaina 22.3. ajetussa kolmen erikoiskokeen rallissa Mitsubishi ei ollut aivan parhaimmillaan. Tällä kertaa auton vaihdevaijerisysteemi petti toisella pätkällä. Pekka sai vauhdissa korjattua vikaa sen verran, että sai silmään viitosvaihteen, jolla ajoikin pätkän maaliin. Hankala kisa päättyi lopulta seuraavalle siirtymälle, kun vaihteiden vaihtaminen ei ollut enää mahdollista.

Arctic Rally keskeytyi vetoakselirikkoon | 12.3.2014

Kolmikymmenvuotis syntymäpäiviään rallin SM-avauksessa Arctic Lapland-rallissa juhlistanut Pekka Keski-Korsu joutui harmittavasti keskeyttämään toisen kisapäivän avauspätkällä. Usean vuoden tauon jälkeen nuotista ajanut Pekka pääsi heti mukavasti vauhtiin ja tuloksena oli hyviä erikoiskoeaikoja kovatasoisessa nelivetoisten autojen SM1-luokassa.

Ensimmäisellä lyhyellä yleisöerikoiskokeella Pekka oli luokkansa yhdestoista. Toisella pätkällä hän putosi muutaman sijan, mutta kolmannella hän loikkasi kokonaistilanteessa jo kymmenenneksi. Sankka lumipöly haittasi pimeällä ajamista ja aiheutti tilanteita eikä tekniikkakaan toiminut toivotulla tavalla. Perjantain kahdella viimeisellä erikoiskokeella hän tippui tuloslistalla alaspäin. Kilpailu keskeytyi toisen kisapäivän avauspätkälle tekniikkaongelmien vuoksi.

Kisakausi käyntiin voitolla, edessä Rovaniemen Arctic Rally | 22.1.2014

Pohjoisen Suomen autourheilukausi 2014 startattiin lauantaina 18.1. Raahen Urheiluautoilijoiden järjestämässä Raakarautaränni rallisprint-kilpailussa. Nelivetoista Mitsubishiä ohjastanut Pekka Keski-Korsu hallitsi hyvin Kiilun moottoriradan kiemurat. Raahelainen ajoi tarkasti jo ensimmäisellä kierroksella ja otti kärkipaikan peräti seitsemän sekunnin erolla seuraaviin. Toisella kierroksella hän nipisti ajastaan vielä viitisen sekuntia ja uusi viime vuotisen ykköstilansa. ”Auto valmistui eilen, niin en ole ehtinyt yhtään kokeilla. Ensimmäinen kierros olikin hankala. Ei tiennyt oikein, että miten auto käyttäytyy. Mutta hyvinhän se sujui, Pekka tuumaili. Ensimmäisellä kierroksella vaihteisto-ongelmista kärsinyt Kai Hyttinen paransi roimasti aikaansa nousten samalla tuloksissa toiseksi. Suomussalmelainen Mitsubishi-kuljettaja jäi voittajasta 4,7 sekuntia.

Pekka lähtee 24.-25.1. viikonloppuna ajettavaan rallin SM-sarjan avaukseen Arctic Lapland-ralliin juhlistamaan kolmenkymmenvuotis syntymäpäiviään. Viimeksi hän on ajanut tässä vaativassa kaksipäiväisessä kilpailussa vuonna 2008. Kartanlukijana juhlakilpailussa toimii Kokkolan Markus Silfvast. Kuljettajapari ohjastaa raahelaistiimin nelivetoista Mitsubishiä. Perusteellisesti huollettu auto valmistui aivan viime tippaan ennen Raahen rallisprinttiä. Autoon tehdään vielä muutoksia ennen 10 erikoiskokeen rankkaa kilpailua, eikä Pekka ehdi testaamaan ja harjoittelemaan ennen viikonloppua. – Autoon vaihdetaan vielä joitain osia ja se käy säädössä. Täällä nyt sentään tuli hieman kokeiltua autoa, Pekka tuumaili Raahen rallisprintin jälkeen. Hän ei ota turhia paineita Rovaniemen rallista. – Viimeksi olen ajanut nuotista vuonna 2008, joten kovin hyvää tuntumaa siihen ei ole. Mutta kisan aikanahan niitä treenikilsoja tulee, Keski-Korsu naureskeli. Hän ajaa Rovaniemellä SM1-luokassa Suomen kovimpien nelivetokuljettajien joukossa.