SM-sarjaan 2025 SM2-luokan Renault Cliolla


Viime kaudella SM5-luokassa Ford Fiesta S2000 -autolla hopeaa saavuttanut Pekka Keski-Korsu vaihtaa kaudeksi 2025 SM2-luokkaan. Samalla vanha luottoratsu vaihtuu modernimpaan tehdastekoiseen Renault Clio Rally3 -autoon.

Raahesta kotoisin oleva Pekka Keski-Korsu, 40, ja S2000 olivat tuttu näky parina viimeisenä vuonna SM-sarjan rallipoluilla. Kyseinen auto oli jo viime vuosikymmenen alkupuolella menestyksekäs laite, kun Esapekka Lappi ja Karl Kruuda kuittasivat sillä kumpainenkin rallin Suomen mestaruudet. Nyt luottoratsu on kuitenkin saanut tehdä tilaa nuoremmalleen, Renault Clio Rally3:lle.

  • Uudella autolla on vielä aika vähän ajettu, mutta viikonloppuna saatiin testeissä jo hyvä fiilis. Totta kai uuden auton opiskelussa menee aina oma aikansa, mutta jo näillä kilometreillä voin sanoa, että tuntemukset varsinkin moottorin ja voimansiirron osalta ovat erittäin positiiviset, Keski-Korsu kertoo.

Tulevana viikonloppuna Kuopiossa käynnistyvän rallin SM-sarjan SM2-luokka vaikuttaa erittäin kovatasoiselta. Luokkaan on ilmoittautunut peräti 14 kuljettajaa ja mukana on monta kovaa kotimaista sekä kansainvälisestikin menestyneitä kuljettajia.

  • Luokka näyttää mielenkiintoiselta osallistujalistan perusteella, hyvä sekoitus kokemusta sekä nousevia kykyjä, unohtamatta vahvaa kansainvälistä edustusta. Taitaa olla myös osallistujamäärältään suurin, mitä luokassa on ainakin Rally3-aikakaudella nähty, Keski-Korsu arvioi.
  • Jos tuossa porukassa pystyy Kuopiossa viiden joukkoon ajamaan niin olen todella tyytyväinen. Tavoitteista kauden päätteeksi on vielä vaikea sanoa mitään, mutta tyhmähän sitä on jos ei mitalia lähde tavoittelemaan, Keski-Korsu naurahtaa.

Kartturiksi Keski-Korsulle kauden avauskisaan hyppää viime kaudella lajiliitto AKK:n vuoden kartanlukijaksi valittu Hannu Lamminen. Rovaniemellä ajettavaan toiseen osakilpailuun vierelle istuu viime kaudelta tuttu Antti Haapala.

Rallin suoraa lähetystä voi seurata uuden FlyingFinn.tv -striimauspalvelun välityksellä. Tulospalvelu ja muut seurannat löytyvät osoitteessa www.rallism.fi.

Kuva: Taneli Niinimäki