Rallisprintin Suomen kärkikaarti otti mittaa toisistaan lauantaina 6.5. Raahen Yritysperällä. Raahen Urheiluautoilijoiden järjestämässä rallisprintin SM-osakilpailussa oli mukana yli 120 kuljettajaa.
Korsuracingin Pekka Keski-Korsu oli talvikauden jälkeen nelivetoluokan SM-tilanteessa hienosti kakkosena ainoastaan puolitoista pistettä Tomi Hallian perässä. Pekka lähti Mitsubishillään hakemaan kotikilpailustaan luokkavoittoa, joka pitäisi hänet hyvin mukana rallisprintin SM-sarjan mestaruustaistelussa.
Ensimmäisellä kierroksella Pekka ajoi odotetusti nelivetoisten ralliautojen luokassa piikkipaikalle. Toisella kierroksella aika parani vielä useita sekunteja ja voitto tuli 3,75 sekunnin erolla Oulun Kai Penttilään. – Erohan oli selvä, mutta ei se voitto nyt ihan helpolla tullut. Ajoin kyllä niin hyvin kun pystyin. Eipä siinä juurikaan jäänyt parannettavaa. Ja olen tyytyväinen kun ero ison luokan autoihin jäi noinkin pieneksi, Pekka kertoi. Yleiskilpailussa hän sijoittui kahdeksanneksi, edellään ainoastaan tehokkaampia nelivetoisia SS-luokan rallisprint-kilpureita. Tomi Hallian voittoaika oli 3,67 sekuntia Pekan aikaa nopeampi. Pekka keräsi näin omasta luokastaan täyden pistepotin ja säilytti SM-tilanteessa kakkospaikkansa kun ajamatta on yksi asfaltti- ja kaksi sorakisaa.
Tiimin kesäkausi starttasi huhtikuun puolella 23.4. ajetussa Kemoran asfalttisprintissä, jossa Pekka voitti luokkansa ja oli nelivetoisten yleiskilpailun viides.