Nyt on Korsuracingin osalta aika päättää hiljaiselo ja täräyttää kunnon uutista eetteriin. Korsuracing on mukana 26.-28.2.2021 Rovaniemellä ajettavassa Arctic Rally Finlandissa eli rallin MM-sarjan osakilpailussa!
Kartturiksi hyppää kokkolalainen Markus Silvast ja autona toimii Printsportin Skoda Fabia R5!
Aivan äärettömän iso kiitos yhteistyökumppaneille, jotka lähtivät mukaan tätä projektia mahdollistamaan, tiimistä hehkutetaan.
Lauantaina 13.2. Pekka ja Markus hakivat tuntumaan ajamiseen ja verryttelivät Rovaniemen rallia varten Ähtärissä Mesikämmen Rallissa. Kisassa ajettiin neljä erikoiskoetta. Alla oli tiimin oma Ford Fiesta S2000.
Kisa onnistui suunnitelmien mukaan, eli kuljettajakaksikko sai nuottitreeniä ja alle kisavauhtisia kilometrejä Arctic Rally Finlandia varten. Ykkös- ja nelospätkillä oli paikkapaikoin autolle vähän liian nopeita osuuksia ja kuskitkin olivat pitkän ajotauon vuoksi vähän ”jäässä”. Erikoiskokeet kaksi ja kolme menivät ihan kohtalaisesti.
Mesikämmen Rallista oli lopulta tuloksena kokonaiskilpailun neljäs tila kokeneiden MM- ja SM-sarjan kuljettajien Jari-Matti Latvalan, Ville Hautamäen ja Jukka Ketomäen jälkeen.
WRC – FIA World Rally Championship
Arctic Rally Finland
Wetteri Power Oy
Korsu Oy
Printsport Racing
OMEPS Silotrailers
Suomen Euromaster Oy
Meknia Oy
ŠKODA Motorsport