Rallisprintin SM-hopea varmistui!


Korsuracingin Pekka Keski-Korsu varmisti rallisprintin nelivetoluokan SM-hopean jo kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa 16.9. Leppävirralla. Raahelainen sijoittui nelivetoisten ralliautojen luokassa kolmanneksi, joka riitti varmistamaan Mitsubishi-kuljettajalle uran ensimmäisen SM-mitalin. Pekka ajoi nyt kolmannen täyden kautensa SM-sarjassa. Leppävirralla Pekka starttasi sorakilpailun reitille ensimmäisenä ja kärsi liukkaasta tiestä. Toisella kierroksella ajolinjat olivat välillä hieman leveitä, eikä aika parantunut. – Ensimmäinen kierros oli liukas, kun pääsin tai jouduin ajamaan ensimmäisellä kierroksella ensimmäisenä autona. Toisella kierroksella oli tiessä uria sen verran, että auto hyppäsi ihannelinjalta eikä aika siksi parantunut. Mutta tyytyväinen olen SM-mitalin varmistumiseen. Tätä lähdin tällä kaudella hakemaan, Pekka tuumaili. Parhaimmat pistesaaliit hän saavutti kauden kahdessa asfalttikilpailussa, joista molemmista hän nappasi luokkavoitot. Viime kaudella hän sijoittui sarjan loppupisteissä viidenneksi.
Leppävirran osakilpailun voittoon ajoi Kellonkosken Tomi Hallia varmistaen jo peräti seitsemännen Suomen mestaruuden. 

(kuva Raahen SM-osakilpailusta)