Rallin SM-kausi päättyi viime viikonloppuna Kokkolan osakilpailuun. SM5-luokassa kilpaileva raahelainen Pekka Keski-Korsu kartanlukijanaan kokkolalainen Markus Silfvast lähtivät kisaan tavoittelemaan positiivista kauden päätöstä. Toisin kuitenkin kävi.
SM Kokkola Ralli käynnistyi perjantai-iltana kolmella erikoiskokeella. Ford Fiesta S2000 -autoa käskyttävä Keski-Korsu aloitti vahvasti ajamalla yhden pohja-ajan ja päättämällä päivän toisena 1,6 sekuntia Jarkko Nikaraa perässä.
-Aamupäivällä voidaan vielä pärjätä, mutta iltapäivän lenkillä on niin nopeaa tietä, että ei taideta pärjätä Mitsubisheille, Keski-Korsu ennakoi lauantain erikoiskokeita.
Lauantain avauspätkälle Keski-Korsu kellotti luokan neljänneksi nopeimman ajan. Vitosella alkoi sitten tapahtua, kun 1,5 kilometriä erikoiskokeen lähdön jälkeen Fordista räjähti rengas. Kaksikko kituutti auton maaliin puhjenneella renkaalla, mutta eroa ehti kertymään lähes 1,5 minuuttia pohjat ajaneeseen Nikaraan.
-Se oli ”fast puncture”. Näin että tiellä oli kivi mutta mitään ei ollut enää tehtävissä, kun valitsin linjan liian sisältä, Keski-Korsu sadatteli.
Panoksia kun ei enää loppupäivänä ollut, Keski-Korsu keskittyi tuomaan pelit ehjänä kotiin. Erikoiskoeaikoja kaksikko ajoi sijojen 2-4 välillä ja onnistui nousemaan lopulta neljänneksi.
Viimeisellä erikoiskokeella luokan tulosliuska meni vielä sen verran uusiksi, että koko rallin johdossa ollut Nikara tippui tekniikkaongelmien saattelemana kolmanneksi, eroa Keski-Korsuun jäi 10 sekuntia. Rallin voittoon ajoi Arttu Lähdeniemi ennen Suomen mestaruuden kuitannutta Ville Hautamäkeä.
-Se kilvanajo päättyi tosiaan sen vitosen jälkeen ja iltapäivän pätkistä me jo tiedettiinkin, että kulku ei riitä. Ajattelin kuitenkin vielä tällä viimeisellä vähän yrittää jos pystyisi puristamaan. No mentiin siinä sitten perä edellä pitkän matkaa, eikä kaatokaan ollut kauhean kaukana.
Keski-Korsu oli näin ollen rallin lisäksi myös sarjassa sen kuuluisan kultaisen ananaksen saaja. Sijoitus molemmissa siis neljäs.
-Suuret kiitokset yhteistyökumppaneille, huollolle sekä kaikille muille hengessä mukana eläneille. Olihan tämä kausi jälleen mahtava kokemus ja edelleen sitä vain oppii uusiakin asioita. Tuloksellisesti kausi ei antanut aivan sitä, mitä lähdettiin hakemaan, mutta olihan siellä mukavia pilkahduksia vauhdistakin, Keski-Korsu kiitteli.
SM5-luokan tuloksia: SM Kokkola Ralli
- Arttu Lähdeniemi Mitsubishi Lancer Evolution X 1.00.23,3
- Ville Hautamäki Mitsubishi Lancer Evolution IX +1.05,8
- Jarkko Nikara Mitsubishi Lancer Evolution IX +2.10,1
- Pekka Keski-Korsu Ford Fiesta S2000 +2.20,9
- Mats Rinne Mitsubishi Mirage +3.16,0
SM5-luokan pisteet: 7/7 osakilpailua
- Ville Hautamäki 142p
- Konsta Saarinen 129p
- Arttu Lähdeniemi 101p
- Pekka Keski-Korsu 72p
- Miikka Vuokila 52p
Kuva: Taneli Niinimäki