Rallin suomenmestarussarjan kesäkauden avauspisteet jaettiin viime viikonloppuna Seinäjoen ympäristössä ajetulla SM Pohjanmaa Rallilla. SM5-luokassa kilpaileva autokunta Pekka Keski-Korsu – Markus Silfvast ylsi edellisen osakilpailun tapaan luokan palkintokorokkeelle, sillä tuloksena oli hieno 3. sija.
Ralli käynnistyi perjantai-iltana kahdella erikoiskokeella, joihin S2000-luokan Ford Fiestaa käskyttävä raahelainen tempaisi 4. ja 5. nopeimmat kellotukset. Yötauolle siirryttiin neljänneltä sijalta, 18 sekuntia luokan kärjessä paahtanutta Ville Hautamäkeä perässä. – Haastava alku, kun useampi kilometri jouduttiin ajamaan rajoitinta vasten. Katsotaan kuinka se nyt lähtee kulkemaan, mutta ihan tyytyväisiä ollaan tähän alkuun, Keski-Korsu tuumasi illan huoltotauolla.
Lauantaina edessä oli vielä kuusi vauhdikasta Etelä-Pohjanmaalaista erikoiskoetta. Aamun kolmen erikoiskokeen lenkille Keski-Korsu ajoi sijat 5., 3. ja 4. Sijoitus oli huoltoon tullessa noussut kolmanneksi, kun luokan johdossa ajanut Ville Hautamäki kärsi rengasrikon ja tippui joukon hännille. Johtopaikan peri Konsta Saarinen ennen Arttu Lähdeniemeä. – Ihan kohtuullisesti sujui aamun lenkki, meillä tosin on koko ajan pienet tekniset ongelmat vaivanneet autoa, Keski-Korsu valotti.
Jäkimmäiselle puolikkaalle Keski-Korsu lähti puolustamaan kolmatta sijaa takaa hyökännyttä Jaakko Laviota vastaan. Lavio onnistui kaventamaan eron 11 sekuntiin ennen viimeistä erikoiskoetta, mutta joutui lopulta keskeyttämään tekniseen vikaan. Näin Keski-Korsu pääsi Seinäjoen torilla juhlimaan toista peräkkäistä palkintopallisijoitusta. Luokan voiton kuittasi Lähdeniemi, Saarisen taivuttua toiseksi.
– Kisaan lähdettiin ilman minkäänlaisia odotuksia, kun oli pitkä aika edellisestä kesärallista. Saatiin testattua autoakin vain 15 kilometriä ennen kisaa ja nekin vesikelissä.
– Vauhti oli kuitenkin paikka paikoin kohtuullista muutamilla erikoiskokeilla. Nyt on seuraavaan kilpailuun sitten vähän helpompi lähteä ja valmistautua, kun tietää mitä pitää tehdä toisin, Keski-Korsu muistutti.
SM5-luokan pisteissä Keski-Korsu on neljäntenä, kun kautta on vielä kolme osakilpailua jäljellä. SM-sarja jatkuu 16.-17. kesäkuuta Joensussa ajettavalla SM Itärallilla.
SM5-luokan tuloksia: SM Pohjanmaa Ralli
- Arttu Lähdeniemi – Jukka Toivonen Mitsubishi Lancer Evolution X
- Konsta Saarinen – Joni Mäkelä Mitsubishi Lancer Evolution IX +6,0
- Pekka Keski-Korsu – Markus Silfvast Ford Fiesta S2000 +1.26,8
- Ville Hautamäki – Toni Raiski Mitsubishi Lancer Evolution IX +5.46,1
- Mika Karppanen – Asko Kujala Toyota Yaris +7.21,5
SM5-luokan pisteet: 4/7 osakilpailua
- Ville Hautamäki 96
- Konsta Saarinen 76
- Arttu Lähdeniemi 55
- Pekka Keski-Korsu 46
- Miikka Vuokila 28
Kuva: Jari Jaakola